keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pipovillitystä ilmassa!

Jokunen aika sitten sain mieheltäni lahjaksi (kyllä!ihan itse toivoin ;)) ompelukoneen josta sitten lähtikin pipoinnostus. Tein muutaman pipon sukulaisille ja tutuille ja nyt ulkopuolisetkin ovat noita halunneet.. Ihan normaaleja fleecepipoja ovat ;o) Tosin jokainen tähän asti tekemäni pipo on omanlainen-yhtään samanlaista ei ole tullut tehtyä. 
Ja kuten normaalia, suutarin lapsillakaan ei ollut kenkiä ja näin itseltäni puuttuu pipo :D












maanantai 22. marraskuuta 2010

Ensi vuosi mielessä

Alkaapa jo hieman jännittämään että miten käy kun pienet lähtevät tarhaan tammikuun alkupuolella :/! kääk!
Neiti jo ymmärtäväisenä ei kuulemma halua mennä ja herra ei vielä tiedä muusta kuin kotona olosta, joten kyllä äitiäkin jännittää..
Toisaalta voisi olla kotona, mutta taas toisaalta.....kaikella on kaksi puolta ;o)

Kyllä se varmasti hyvin menee, kunhan alkuun päästään ja oikea vauhti uudelle arjelle löydetään!

lauantai 13. marraskuuta 2010

Jei!

Muutama päivä sitten hävitin isänpäivälahjan (ja samalla joululahjan) mutta JEI! tänään ne löytyi molemmat :). Olinpa hyvään piiloon laittanut kun sain itsekin etsiä monta päivää..
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta kyllä on huono muisti..enkä enää edes imetä (marraskuun alusta alkaen- vaikka eilen tosin koitin antaa rintamaitoa mutta herra virnisti,puraisi ja alkoi nauraa) ! ;D

perjantai 12. marraskuuta 2010

Joulu tulee, en ole valmis mutta hyvässä alussa!

Pojallani on maitoproteiini allergia ja näin ollen häneltä jää yli tolkuttomasti kannellisia peltipurkkeja. Pussillisen olen niitä jo roskiin laittanut ja toisen pussillisen antanut eteenpäin.
Nyt joulun alla päätin että annan siskoilleni näiden sisällä joululahjat niin tulee nämäkin hyötykäyttöön :)

pieni ajatus.: jumboilua

pieni ajatus.: jumboilua: "Käytiin eilen kahden nuorimman kanssa Jumbossa, etsinnässä lapsille puuttuvia ulkovaatteita. Helppo reissu, löydettiin osa mitä haettiinkin...."

Yksin kotona kolmin

Jokohan tästä ensimmäisen kirjoituksen julkaisis..jos onnistuu.
Hulvatonta viikonloppua! -niin on meilläkin kun olen tänään yksin lasten kanssa ;)
Joskus mietin kuinka helppoa on niillä yksinhuoltajilla joiden joka toinen viikonloppu on vapaa lapsista..hmm..heillä on useammin vapaata ja aikaa itselle kuin minulla! -huolestuttavaa(ko?)